sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Ylen Perjantai-dokkari: Kipujani ei uskota

Ylen Perjantaissa esitettiin endometrioosia käsittelevä dokumentti Kipujani ei uskota.


Verta tuli hirveästi. Kipu tuli aaltoina ja taju meinasi lähteä. Elinan kovia kipuja on aina vähätelty. Lääkäreillä kesti yli 20 vuotta tunnistaa, että Elina sairastaa parantumatonta endometrioosia. Ohjaaja Jenna Lahti.

 


 


Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa.

 

Aiheesta on myös artikkeli Ylen sivuilla: ”Yhtäkkiä olen housut veressä” – Elina Soikkasen sairaus on Suomessa jo niin yleinen, että lääkäri pitää sitä kansantautina

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Endometrioosiviikko alkaa tänään

Sen kunniaksi taas hiukan myyttien murtamista.

 



Jos lääkäri väittää että endometrioosia ei ole koskaan kohdun ulkopuolella, kyseessä on valelääkäri. Määritelmänsä mukaan endometrioosi sijaitsee aina kohdun ulkopuolella. Kohdun sisäisestä endosta käytetään nimitystä adenomyoosi.

Jos lääkäri väittää että sinulla ei voi olla endometrioosia koska sitä ei näy ultraäänessä, kyseessä on puoskari. Endometrioosi ei välttämättä näy ultrassa eikä magneetissakaan. Mutta toivoa on. Tulevaisuudessa kuvantamismenetelmät ovat parempia ja tarkempia. Lisäksi lääkäreiden kesken on isoja eroja sen suhteen miten hyvin he osaavat ultrata. Jotkut pystyvät näkemään ultrassa asioita joita muut eivät huomaa ollenkaan.

 


 

Jos lääkäri väittää että raskaus parantaa endometrioosin hän puhuu lämpimikseen paskaa. Tämä "neuvo" on myös todella törkeä kun kyseessä on sairaus joka voi aiheuttaa lapsettomuutta. Raskausaikana ja sen jälkeen endometrioosikivut ja muut oireet voivat hävitä tai lievittyä, mutta voivat ne myös pahentua. Älä tuota maailmaan uutta ihmistä tämän raskaus-valheen takia. Muista myös se että endometrioosi voi periytyä. Haluatko todella että tyttäresi kärsii niin kuin sinä olet kärsinyt?

 


 

Hormonihoito ei paranna endometrioosia. Joillakin se voi lievittää oireita. Joillakin se voi peittää oireita, jolloin endo pääsee sen turvin leviämään enemmän.

 


 

Radikaalileikkaus eli kohdun ja munasarjojen poisto ei välttämättä paranna endometrioosia, varsinkaan jos kaikkea endokudosta ei samalla poisteta. Monilla oireet jatkuvat sen jälkeenkin, mutta hoitoa voi olla vaikeampi saada. Toki kohdunpoisto auttaa vuotoihin ja adenomyoosiin. Radikaalileikkauksen jälkeinen hormonihoito estrogeenillä voi olla endolle bensaa liekkeihin. 

Paras nykytiedon mukainen hoito endometrioosiin on sen mahdollisimman tarkka ja varhainen poisto leikkauksella. Tärkeintä on että leikkaava lääkäri tietää mitä tekee. Hänellä pitää olla vankka tietämys ja kokemus endoleikkauksista, vaikeistakin. Moni laparoskopia on turha koska lääkäri ei tunnista kaikkea endometrioosia, ja/tai ei osaa poistaa sitä vaikeista paikoista.

 

endometrioosi leikkaus

 


torstai 14. maaliskuuta 2024

Keliakialla yhteys endometrioosiin

Uuden tutkimuksen mukaan keliakiapotilailla on kaksi kertaa suurempi riski sairastua endometrioosiin, kolme kertaa suurempi riski saada munasarjojen monirakkulatauti PCOS ja kuusi kertaa suurempi riski ennenaikaisille vaihdevuosille kuin potilailla, joilla ei ole keliakiaa.

Tutkimuksessa todettiin myös, että keliakia liittyy useisiin muihin naisten lisääntymishäiriöihin, mukaan lukien myöhään alkaneet kuukautiset, hedelmättömyys ja keskenmenot.

Myös kuukautisiin liittyvä kipu oli tutkimuksessa yleisempää keliakiaa sairastavilla.

On epäselvää, miksi näiden sairauksien välillä on yhteys. Vielä ei tiedetä, voisiko gluteenittoman ruokavalion noudattaminen vähentää esimerkiksi endometrioosin riskiä.

Lisätutkimuksia odotellessa voi todeta että monella endometrioosia sairastavalla gluteeniton tai kokonaan viljaton ruokavalio vähentää kipuja.


More Data Support Link Between Female Reproductive Disorders and Celiac Disease

 


 

Tiesitkö? Keliakia voi olla täysin oireeton. Tai suolisto-oireeton. Se voi oireilla myös esimerkiksi migreeninä, nivelsairauksina, anemiana, masennuksena, astmana, kilpirauhassairautena, närästyksenä tai hedelmättömyytenä.

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Onko endometrioosi luultua yleisempää?

Hyvää naistenpäivää!

Maaliskuu on endometrioosi-kuukausi, jona levitetään tietoisuutta tästä kivuliaasta sairaudesta. 

Yleisen käsityksen mukaan endometrioosia sairastaa maailmanlaajuisesti yksi kymmenestä naisesta. Pitääkö tämä enää nykytiedon mukaan paikkansa?


Viimeisimpien tutkimusten mukaan joka seitsemäs nainen on saanut endometrioosi- diagnoosin. Mutta onko oikea luku vähintään puolet naisista tai enemmän?

Miten tilastot voivat olla väärässä? Avainsana on "diagnosoitu".

Tilastot kattavat vain diagnoosin saaneet, ja tiedetään että monet naiset ovat jääneet ilman diagnoosia yli 10 vuoden ajan. Monia naisia ei koskaan diagnosoida.

50 prosentilla naisista, joille tehdään leikkaus osana hedelmällisyyden arviointia, on endometrioosi.

Monet naiset joko uskovat tai heille on uskoteltu että heidän oireensa ovat normaaleja.

Normaalin elämän estävä kuukautiskipu ei ole normaalia. Vatsan turpoaminen kuin näyttäisi raskaanaolevalta ei ole normaalia. Nämä oireet voivat olla merkkejä endometrioosista. Ne eivät ole normaaleja, ja ne on tutkittava. 

 


Lähde

 

Itselläni ei vielä 45-vuotiaanakaan ole virallista endodiagnoosia. Kutsunkin itseäni aina "leikkisästi" luulosairaaksi. Luovuin jo hyvin monia vuosia sitten siitä toivosta että joskus jotain näkyisi ultrassa tai magneetissa, tai että pääsisin leikkaukseen.

Kohdallani suurin ongelma ei ole kipu. Hoitamaton ja diagnisoimaton endo voi olla pahimmillaan hengenvaarallinen. Itselläni kivut ja oireet ovat jatkuvasti levinneet ylöspäin.

Keuhkojen endometrioosi voi aiheuttaa ilmarintoja erityisesti kuukautisten aikaan. Endo voi levitä palleaan, maksaan, sydämeen ja aivoihinkin.

torstai 15. helmikuuta 2024

Ravitsemus endometrioosin ehkäisyssä ja hoidossa

Ravitsemustoimenpiteet voivat olla hyödyllisiä endometrioosin ja siihen liittyvän kivun ehkäisyssä ja hoidossa. 

Ravinnon rasvan vähentämisen ja kuidun lisäämisen on osoitettu vähentävän verenkierron estrogeenipitoisuuksia, mikä viittaa mahdolliseen hyötyyn endometrioosia sairastaville henkilöille, koska kyseessä on estrogeeniriippuvainen sairaus. 

Lihan syömiseen liittyy suurempi riski sairastua endometrioosiin. Kasvipohjaisen ruokavalion tulehdusta ehkäisevät ominaisuudet voivat hyödyttää endometrioosia sairastavia naisia. 

Lisäksi merilevällä on estrogeenia mukauttavia ominaisuuksia, joista on ollut hyötyä postmenopausaalisille naisille, ja jotka tarjoavat mahdollisuuden alentaa estradiolipitoisuuksia hedelmällisessä iässä olevilla naisilla. 

D-vitamiinin käytön on osoitettu vähentävän endometrioosikipua lisääntyneen antioksidanttikapasiteetin ansiosta. 

C- ja E-vitamiinit vähensivät merkittävästi endometrioosin oireita lumelääkkeeseen verrattuna.

Nutrition in the prevention and treatment of endometriosis

 


 

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Leukanivelen kivut ja endometrioosi

Tiesitkö että leuan ja kaulan alueen kivut ovat yleinen oire rintaonteloon asti levinneessä endometrioosissa? Em. oireet ovat jopa yleisempiä kuin esimerkiksi hengenahdistus ja veriyskä, joka tosin on aika harvinainen oire keuhkoendometrioosissa.

Itselläni endometrioosikivut aiheuttavat hampaiden öistä narskuttamista ja puremista yhteen, joka osaltaan aiheuttaa pään alueen kipuja. Valitettavasti kipu lisää kipua.

Tutkimus endometrioosista ja leukanivelen kivuista: Endometriosis and the Temporomandibular Joint—Preliminary Observations

 


 

lauantai 20. tammikuuta 2024

Neroliöljyllä lupaavia tuloksia endometrioosiin

Neroliöljy (appelsiinikukka) on peräisin Citrus aurantium -lajin kukista. Tällä öljyllä on huomattavia anti-inflammatorisia ja antioksidanttisia vaikutuksia.

Tämän hetken näkemykset endometrioosista korostavat tulehdusta ja oksidatiivista stressiä sen syinä ja ylläpitäjinä. 

Tässä rottatutkimuksessa neroliöljy vähensi tulehdusta ja endometrioosipesäkkeiden kasvua.

Tutkimus: Anti-inflammatory, antioxidant, antiangiogenic, and therapeutic efficacy of neroli oil in rats with endometriotic lesions

 


 

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Valitse kuukautissuojasi huolella

Yle uutisoi kuukautissuojien sisältämistä myrkyistä. Suojien tiedetään tutkitusti sisältävän mm. dioksiineja, ftalaatteja ja klooria. Kaikki nämä voivat tutkitusti lisätä endometrioosin riskiä. Paikallisen ärsytyksen lisäksi monet näistä kemikaaleista ovat hormonihäiritsijöitä. Laki ei vaadi valmistajia ilmoittamaan suojien sisältämiä aineita.

Kuukautissuojien sisältämistä myrkyistä tiedetään yhä liian vähän

 


 

Itse käytän nykyään puuvillaisia menkkapikkareita. Kun yli 15 vuotta palvelleet puuvillaiset kestositeeni alkoivat osoittaa hajoamisen merkkejä olin ostamassa niitä lisää, kun tajusin kuukautisalushousujen olemassaolon.

Käytän myös Vuokkosten luomupuuvillaisia siteitä ja tamponeita.

Kuukautissuojan valitseminen on tärkeä osa endometrioosin luonnonmukaista hoitoa.

torstai 4. tammikuuta 2024

Ruokavalio vs. endometrioosi

Ruokavalio voi olla tärkeässä roolissa endometrioosin oireiden ja kipujen lievittämisessä. Itse sain muutaman kivuttoman vuoden kun lopetin viljojen ja sokerin syömisen.

Millainen ruokavalio on tutkitusti paras endometrioosia sairastavalle?

Tässä tutkimusartikkelissa käsitellään ravintoaineiden, kuten polyfenolien, C-, D- ja E-vitamiinien, tiettyjen rasvahappojen ja raudan merkitystä endometrioosin kehittymisessä. On myös esitetty että tietyt ruokavaliot, kuten Välimeren, anti-inflammatorinen, kasvisruokavalio, vähänikkelinen ruokavalio ja FODMAP, voivat olla hyödyllisiä endometrioosin etenemisen estämisessä.

A Research Review of Nutrition in Endometriosis