tiistai 29. heinäkuuta 2014

Endometrioosi ja alkoholi

Moni endometrioosia sairastava nainen käyttää alkoholia kipulääkkeenä. On tullut joskus itsekin huomattua se että viini auttaa kipuihin paljon paremmin kuin Burana ja Panadol yhdessä. Tai ei viina välttämättä itse kipua poista, se vain aiheuttaa sen ettei kipua huomaa. Alkoholi ikäänkuin rajoittaa tarkkaavaisuutta aivan samalla tavalla kuin hypnoosi.

Alkoholi on kuitenkin yksi pahimmista aineista endometrioosin kannalta. Endossa tärkeintä on maksan hyvä toiminta, ja alkoholi tunnetusti rasittaa maksaa. Mutta ei siinä vielä kaikki: Alkoholilla on myös estrogeeninen vaikutus elimistössä. Eli viina saa endometrioosin pahenemaan ainakin kahdella eri tavalla.

Alkoholi tuo endometrioosiin kenties hetken helpotuksen, mutta pahentaa sitä pidemmällä aikavälillä. Endoa sairastavan olisi viisainta rajoittaa alkoholin nauttiminen vain yhteen punaviinilasilliseen silloin tällöin. Punaviini sisältää resveratrolia joka tutkitusti estää verisuonten kasvamista endometrioosipesäkkeisiin.


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Tärkeintä endometrioosin hoidossa: Maksan toiminta

Maksa vastaa ylimääräisen/"käytetyn" estrogeenin poistamisesta elimistöstä. Jos maksa ei pysty tekemään tätä tehtäväänsä kunnolla estrogeenin määrä elimistössä lisääntyy. Siksi endometrioosissa on ensiarvoisen tärkeää että maksa toimii hyvin. Tämän vuoksi tavallisiin endon hoitokeinoihin turvautuvat joutuvat usein huomaamaan että sairaus vain pahenee, koska kaikki lääkkeet rasittavat maksaa huomattavasti.


Erään tutkimuksen mukaan mitä enemmän nainen juo alkoholia sitä todennäköisemmin hänellä on endometrioosi. Tämä on täysin järkeenkäyvää sillä alkoholi tunnetusti rasittaa maksaa ja sillä on lisäksi estrogeeninen vaikutus elimistössä. Pahinta alkoholia mitä endon kannalta voi juoda on kalja, sillä sen sisältämällä humalalla on lisäksi estrogeenivaikutus.

Tyypilliset endometrioosin "hoito"keinot eli e-pillerit ja kipulääkkeet vain pahentavat tätä sairautta pitkässä juoksussa. Sekä särkylääkkeet että ehkäisypillerit ovat pahasta maksan toiminnalle. Ja e-pillerit sisältävät estrogeeniä, joka ruokkii endoa.

Maksan toimintaa tehostavia luontaistuotteita/ravintolisiä ja ruokia ovat esimerkiksi

maarianohdake, voikukanjuuriglutationi, b-vitamiinit, retiisi

Itse olen käyttänyt näitä kaikkia ja eniten olen saanut apua glutationista sekä hyvästä b-vitamiiniyhdistelmästä.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tärkeä lista: Estrogeenin vähentäjät ja lisääjät

Nämä vähentävät estrogeeniä ja/tai parantavat maksan toimintaa:
liikunta, sinkki, jodi, seleeni, magnesium, rikki (msm?), kurkuma, oregano, tinjami, rosmariini, maarianohdake, voikukanjuuri, shilajit, amla, inkivääri, gotukola, NAC, kysteiini, metioniini, tauriini, kärsimyskukka, kamomilla, parsakaali, kukkakaali, ruusukaali (näistä kaaleista ovat peräisin DIM ja kalsium-d-glukaraatti), sipuli, valkosipuli, melatoniini, nokkonen, siveydenpuu, glutationi, resveratroli, b-vitamiinit, retiisi, inositoli, mäkikuisma, e-vitamiini, porkkana, GABA, glysiini, K2-vitamiini, d-vitamiini


Nämä lisäävät estrogeeniä:
kofeiini, soija, lakritsi, puna-apila, dong gui, damiana, black cohosh, verbena, motherwort, humala (oluessa), alkoholi, salvia, raparperi, tähkäkimikki

Keltarauhashormonia lisäävät:
avokado, oliivi, oliiviöljy, Lady's mantle, poimulehti, munkinpippuri, villijamssi



Lähteitä:
Aromatase inhibitors and estrogen blockers
Anti Estrogenic Antidotes
The Anti-Estrogenic diet
Nyt se onnistuu - vihdoinkin eroon itsepintaisista rasvakertymistä
Nainen parasta vuosikertaa

Outo artikkeli estrogeenistä

Nämä asiat romahduttavat estrogeenitasot?

Ulkonäöstään huolta pitävän naisen kannattaa yrittää pitää estrogeenitaso korkealla ja testosteroni eli mieshormoni taso alhaalla.
Näin tekemällä lihoo varmasti.

Transrasvat, lisätty sokeri ja valkoinen vehnä eivät myöskään tee hyvää estrogenin tuotannolle.
Huonot hiilarit lisäävät estrogeeniä elimistössä.

Estrogeenimatkijat: Monet kemikaalit (kosmetiikka) ja ympäristömyrkyt laskevat naisten estrogeenitasoa ja nostavat testosteronitasoa.
Estrogeenimatkijat lisäävät estrogeenin määrää elimistössä, eivät vähennä.