torstai 2. huhtikuuta 2015

Artikkeli endometrioosin syiden luonnollisesta hoidosta

The Natural Approach to Endometriosis: Getting to Your Root Causes

Artikkelissa suositellaan endometrioosiin liittyvän tulehduksen vähentämiseen mm. kurkumiinia (erityisesti mainitaan Turmeric Supreme: Joint). Itse olen tähän asti käyttänyt kurkumiinia vain kipulääkkeenä mutta aion jatkossa ottaa sitä päivittäin, kunhan vain löydän sopivan tuotteen.

Yksi suositelluista tuotteista on Inflamma Response. Suhtaudun tuohon hiukan epäilevästi, sillä siinä on lakritsia jolla käsittääkseni on estrogeeninen vaikutus.

Muita artikkelissa kehuttuja ja tässäkin blogissa monesti esillä olleita ravintolisiä ovat mm. NAC, pycnogenol ja resveratroli.

Erään tutkimuksen mukaan inkiväärin juuri auttaa kuukautiskipuihin yhtä tehokkaasti kuin ibuprofeeni. Inkivääri voi auttaa myös pahoinvointiin ja muihin vatsavaivoihin. Lisäksi inkivääri vähentää tulehdusta.

Hyvänä kipulääkkeenä mainitaan myös se kurkumiini, erityisesti Turmeric Supreme: Pain. Siinä on näköjään kurkumiinin lisäksi muitakin kipua vähentäviä ainesosia. Mutta valitettavasti myös soijalesitiiniä, ja soijahan on kasviestrogeeneistä pahin.

Melatoniini vähentää tutkitusti endometrioosikipuja (sekä estrogeenia ja tulehdusta). Kyseisessä tutkimuksessa päiväannos oli kuitenkin suuri, 10mg. Itse käytän vain 1mg, ja sitäkin vain satunnaisesti. Melatoniinin säännöllinen käyttö saattaa vähentää elimistön omaa melatoniinin tuotantoa.