maanantai 31. elokuuta 2026

Prolaktiinin yhteys endometrioosiin ja migreeniin

Endometrioosin taustalla olevaa syytä ei tunneta, mutta yksi vallitsevista teorioista liittyy immuunijärjestelmään. Tavallisesti immuunijärjestelmä poistaa vääriin paikkoihin kasvavan kohdun limakalvokudoksen, mutta joidenkin naisten immuunivaste on riittämätön ja endometrioosi pääsee kasvamaan.

Lisää tutkimusta tarvitaan endometrioosin syyn ja parannuskeinon löytämiseksi. Samaan aikaan on tarve kehittää parempia tapoja hallita sairauteen liittyvää kipua.

Nyt on tutkittu prolaktiinihormonin roolia endometrioosiin liittyvissä kivuissa sekä sitä, kuinka endometrioosi saattaa yllättäen altistaa naiset muille sairauksille, kuten migreenille.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että prolaktiinin vuorovaikutus kipureseptorien kanssa saattaa selittää sen miksi jotkin kiputilat, kuten migreeni, fibromyalgia ja lantion kipu, ovat yleisempiä naisilla.

Ja endometrioosipesäkkeiden on myös todettu tuottavan prolaktiinia itse.

Uudessa tutkimuksessa käytiin läpi 18 vertaisarvioitua aikaisempaa tutkimusta, jotka keskittyivät prolaktiinitason ja endometrioosin väliseen suhteeseen. Tutkimuksissa verrattiin eri vaikeusasteisia endometrioosipotilaita, sekä hedelmällisyysongelmia endometrioosia sairastavilla ja terveillä verrokeilla.

Yhtä lukuun ottamatta kaikissa tutkimuksissa todettiin, että prolaktiinitasot ovat korkeammat naisilla, joilla on endometrioosi.

On siis syytä tutkia lisää prolaktiinia mahdollisena mekanismina, joka pahentaa endometrioosikipuja. Tavoitteena on lopulta kehittää lääkkeitä, jotka voivat alentaa prolaktiinitasoja ja siten hoitaa endometrioosikipua.

Myös yhteyttä endometrioosin ja migreenin välillä on syytä tutkia lisää. Aikaisemmat tutkimukset eläimillä osoittavat, että korkeammat prolaktiinitasot ja stressi näyttävät olevan yhteisiä nimittäjiä, kun molemmat sairaudet ovat läsnä.

Tiedetään että stressi lisää prolaktiinia, joka voi osaltaan pahentaa muita kiputiloja. Joten prolaktiiniin määrään puuttuminen voisi olla tapa hoitaa montaa sairautta yhtä aikaa.

 


 

Tutkimus: Prolactin and pain of endometriosis

 

Lähde

 

Aiheesta lisää: Migreenilääke voi auttaa endometrioosissa

  

torstai 7. toukokuuta 2026

Laktoferriini: Hormoniton vaihtoehto endometrioosin hoitoon?

Nykyiset endometrioosin hoidot perustuvat suurelta osin hormonaaliseen suppressioon, joka voi rajoittaa hedelmällisyyttä ja johon usein liittyy taudin uusiutuminen hoidon lopettamisen jälkeen.

Tutkimuskatsaus tutki laktoferriinin, luonnollisen rautaa sitovan glykoproteiinin, mahdollista roolia ei-hormonaalisena lähestymistapana endometrioosin hoidossa.

Laktoferriini tunnetaan tulehdusta ehkäisevistä, antioksidanttisista, antimikrobisista, rautaa säätelevistä ja antiproliferatiivisista ominaisuuksistaan. Nämä ominaisuudet ovat erityisen merkityksellisiä endometrioosissa, jossa krooninen tulehdus, oksidatiivinen stressi ja epänormaali solujen lisääntyminen edistävät taudin etenemistä.

Laktoferriinin on osoitettu estävän endometrioottisten solujen lisääntymistä säilyttäen samalla normaalin endometriumin solujen toiminnan. Krooninen tulehdus, oksidatiivinen stressi ja säätelemätön solujen lisääntyminen ovat endometrioosin keskeisiä ominaisuuksia, ja laktoferriini kykenee vaikuttamaan näihin samanaikaisesti. 

Laktoferriini voi täydentää endometrioosin olemassa olevia hoitostrategioita. Laktoferriini edustaa ei-hormonaalista vaihtoehtoa, joka ansaitsee lisätutkimuksia.

 

Tutkimuskatsaus: Lactoferrin as a Non-Hormonal Therapeutic Candidate for Endometriosis

 


 



torstai 23. huhtikuuta 2026

Hajustatko munasarjasi myrkyllisiksi?

Helsingin Sanomat: 

Naisten munasarjoista ja munasoluista on löytynyt lukuisia teollisuuskemikaaleja, kuten pfas-yhdisteitä ja muovinpehmentimiä. Altistuminen kemikaaleille voi heikentää naisten hedelmällisyyttä.

Pfas-yhdisteitä, niin sanottuja ikuisuuskemikaaleja, on löytynyt valtaosalta naisista. Ne hylkivät vettä, likaa ja rasvaa. Siksi niitä on kaikkialla arjessamme: paistinpannuissa, ulkovaatteissa ja lattiavahoissa. Eniten saamme niitä kuitenkin ruoasta.

Ongelma on, että ne hajoavat äärimmäisen hitaasti. Siksi ne kertyvät ihmiskehoon.

Kemikaaleille altistutaan arjessa koko ajan: niitä syödään, hengitetään ja levitetään iholle. Niitä irtoaa muun muassa vaatteista, muoviastioista, leluista, huonekaluista ja siivousaineista.

Pfas-yhdisteitä löytyi todennäköisimmin naisista, jotka söivät paljon valkoista kalaa ja kananmunia, mutta myös naisilta, jotka käyttivät säänkestäviksi käsiteltyjä vaatteita. Ftalaatteja taas mitattiin erityisesti naisilta, jotka käyttivät hajuvettä. 

Pysyvien ympäristömyrkkyjen määrä munasarjoissa yhdistyy vähäisempään munasolujen määrään, ftalaatit munarakkuloiden kasvun häiriöihin ja pfas-yhdisteet alkioiden heikompaan laatuun.

Ympäristökemikaalit on yhdistetty muun muassa varhaiseen murrosikään, kuukautishäiriöihin, heikompaan munasolujen laatuun, lapsettomuuteen ja varhaisiin vaihdevuosiin.

 

Lue lisää: Hajuvesi ei jää vain iholle (vain tilaajille)

 


 

tiistai 21. huhtikuuta 2026

Endometrioosia ei tunnisteta ajoissa

Helsingin Sanomissa on artikkeli endometrioosista ja sen diagnoosiviiveestä. Monen naisen oireita vähätellään terveydenhuollossa.

 

Endometrioosia sairastava voi joutua odottamaan diagnoosia ja apua jopa kymmenen vuotta.

Gynekologinen potilasyhdistys Korento kerää nimiä vetoomukselle, joka vaatii endometrioosille kansallista Käypä hoito -suositusta. 

Endometrioosissa viivästynyt diagnoosi ei tarkoita vain sitä, että oireille saadaan nimi liian myöhään. Se voi tarkoittaa, että sairaus ehtii heikentää elämänlaatua.

 

Lue lisää (vain tilaajille): Yleistä sairautta ei tunnisteta